

|
||||||||||||||
| Tulokset Nita on Suomen Muotovalio. Se on kilpaillut tottelevaisuuskokeissa koulutustunnusten TK1 ja TK2 verran. Nita on suorittanut BH-kokeen hyväksytysti. Nita kilpailee agilityssa Anna-Stiina Lehtosen ohjaamana ja heillä on saavutettuna kolme nollarataa 1.luokassa. Nita harrastaa lisäksi myös pk-jälkeä ja paimennusta. |
||||||||||||||
Nitasta Ystäväni kävi hakemassa Nitan 10.5.2006 Saksasta. Lentomatka sujui loppujen lopuksi hyvin, vaikka Saksassa meinasi tulla kiire koneeseen. Nita oli kuin kotonaan, kun Helsinki-Vantaa lentokentän parkkialueella päästin sen hiukan jaloittelemaan ennen kuin lähdimme jatkamaan autolla kotiin. Kiitokset Vernalle, joka lensi Nitan minulle hakemaan. Kiitokset myös Aapelille, joka toimi autonkuljettaja tällä reissulla. Kotiuduttuaan Nita osoittautui melkoiseksi apinaksi. Nita kiipeilee pöytien ja lipastojen päällä aina kun silmä välttää. Onpa se kavunnut sähköhellan ripoja pitkin hellan päälle, kävellyt sitten keittiön työtasoilla, ottanut ruokailuvälineiden kuivaustelineestä kaikkea kivaa mm. puukon ja kuljettanut sen sohvalle jne. Muutoin Nita on osoittautunut melko helpoksi tapaukseksi, ainakin tähän saakka. Nita myös malttaa keskittyä hyvin jos sille jotain opettaa. Toivottavasti sama linja jatkuu. Päivitystä: Pennusta on kehittynyt varsinainen neiti. Jossain vaiheessa ajattelin että tämän koiran kanssa ei taida tulla mistään harrastamisesta mitään, mutta sitten alkoi hieman hiipiä epäilyksiä, että neiti on aika älykäs. Jos tilanteesta kuin tilanteesta pääsee silmiä räpyttelemällä ja hymyilemällä, niin miksi ei sitten käyttäisi tuota keinoa. Jos se ei auta, niin aina voi heittäytyä selälleen maahan ja olla kuin löysä pullataikina. Kun sitten kuitenkin töitä tehtiin, niin kyllähän neiti oppi ja aika helposti vieläpä. Toki jos ei kiinnosta tehdä, niin sitten voi yrittää hieman hymyillä ja räpsyttää silmiä. Tehoja ja voimaa neidistä löytyy ihan riittävästi, vaikka kokoa ei paljoa ole. Metrinen este pk-kapulan kanssakin suoriutuu ihan kevyesti pienessä kateustilassa omaan tahtiin suoritettuna. Eri asia sitten jaksaako sitä kapulaa edes nostaa, jos joku niin käskee... Harrastuksista agi kiinnostaa Nitaa eniten ja se on ihan lemppari. Vielä kun ohjaaja syttyisi kunnolla lajiin. Tokoa tehdään eniten, mutta se nyt ei ehkä ole se kiinostavin asia neidille. Jälkiä ollaan ajeltu ja ne ovatkin ihan kivoja ja niihin keskitytään hyvin. Nita on hyvinkin mielenkiintoinen luonteeltaan ja ehkä myös älykäs. Jotkut ovatkin aivan varmoja että Nita käyttää paljon aikaa asioiden mietiskelyyn ja punnitsee tarkkaan mikä kannattaa ja mikä ei. Allekirjoittanut ei kuitenkaan ole täysin vakuuttunut koirien ajattelutyöstä. Nita tulee hyvin toimeen lasten kanssa ja onkin käynyt erään tytön kanssa macth showssakin ja käyttäytyi siellä hienosti. Toisaalta Nitalta löytyy myös luonnetta. Aina ei voi kaikkea sietää. Kaikesta harrastamisesta kivointa on Nitan mielestä ollut luonnetesti. Harmi vaan sitä ei saa sen onnistuttua suorittaa kuin kerran. Nitalla ei ole ollut koskaan niin hauskaa kuin siellä. Kerrankin tapahtui kaikkea jännää. Itse häkellyin siinä vaiheessa kun Nita pyrki tynnyrin luokse ennenkuin se edes oli ehtinyt pysähtyä. Mutta kaiken kaikkiaan Nita tykkäsi kun pääsi hieman painimaan poikien kanssa, niinkuin tuomarit testin jälkeen totesivatkin. Minusta hienointa oli nopea palautuminen tilanteesta kuin tilanteesta, vaikka puolusuksessa ja seinällä hieman kierrokset nousikin, niin heti kun uhka loppui, oli tilanne selvä Nitalle. -Birgitta |
||||||||||||||
| Sukutaulu | ||||||||||||||
|