In
memoriam
Pick - Golden Rose Karamillos -pitkäkarvainen collie
|
In
memoriam
Ykä - shetlanninlammaskoira
|
In
memoriam
Evi - Top-Style Evinrude - suursnautseri
|
2.5.1994-18.6.2007
Evi
tuli minulle vuonna 2000 eläkepäiviä viettämään, kun Terrun kennelin
silloinen omistaja lopetti toimintansa. Evin kanssa harrastin jonkun
verran tottelevaisuutta. Ihan vaan mielen piristykseksi.
Evi oli
koira joka kiintyi hyvin voimakkaasti yhteen ihmiseen. Kun se sitten
oli kotiutunut meille, se ei suostunut lähtemään kenenkään muun kanssa
lenkille, kuin minun. Ei edes mieheni kanssa. Kun olin matkoilla ja
meillä oli joku hoitamassa eläimiä, Eviä joutui suorastaan vetämään
perässään lenkillä. Toisaalta Evin pystyi jättämään huoletta pihaan
irralleen jos johonkin lähti, sillä se ei lähtenyt pihasta minnekkään.
Vain ukkosella Evin piti olla kytkettynä. Salamoiden välähdykset
aiheuttivat paniikki reaktion ja koira lähti juoksemaan taakseen
katsomatta. Evi pelkäsi myöskin kameraa. Eviä alkoivat vanhuuden vaivat
ottamaan jo niin koville, että kesä 2007 jäi sen viimeiseksi. |
Piitu
 |
Juuso
- suomenhevosruuna
 |
Mainittakoon,
että isännällä on hullu musta kissa.
|
Pitkällisen
vuokrauksen jälkeen Juuso siirtyi puoliksi Saijan omistukseen. Saija
vastaa Juuson hoidosta, koska koirat vievät kaiken aikani. Käyn Juusoa
hoitamassa sillon tällöin ja joskus vielä ratsastelenkin. |
Mikko
s.8.4.2004

|
Mette
s.2001

|
Metu
s.26.4.2005

|
Milla
s.26.4.2005

|
Mira
s.1999

|
|