Vuohitallin bordercolliet
| Joulukuu |
15.12
Vierailulla Nice Trylla. Kävin
Kokkolassa katsomassa Moaa ja pentuja (joiden isä Veki on).
Reippaita olivat ja kivan näköisiä. Kiitos
Gitelle vieraanvaraisuudesta, kivaa oli! Pennuista
löydät lisätietoa Nice Tryn
sivuilta.
9.12 Pentulaatikko hiljeni.
Tänään lähti viimeinen pentu,
Punkku, uuteen kotiinsa. Nyt ovat Minjan ja Vekin pennut maailmalla ja
pentulaatikko on hiljentynyt.
8.12
Luovutus. Tänään Keltsi
lähti uuteen kotiinsa. Punkkua tullaan hakemaan huomenna.
3.12
Luovutus. Pennut täyttivät
seitsemän viikkoa ja uusiin koteihin
lähtivät kaikki tytöt ja Appe. Viikonloppuna
koteihinsa matkaavat vielä Keltsi ja Punkku. Kiitokset
kaikille uusille ystäville ja onnea matkaan uuden pennun
kanssa! Pidetäänhän yhteyttä!
|
| Marraskuu |
27.11 Pennut kävivät
silmätarkistuksessa. Kaikki pennut ovat CEA:n osalta
terveitä. Keltsillä, Pinkillä ja Appella on
vielä silmissään
jäänteitä sikiöaikaisista kalvoista
(PPM), joiden toivotaan surkastuvan ennen vuoden
ikää.
Myös Nita peilattiin, silmät ovat terveet, samoin
polvet tarkastettiin, nekin terveet.
21.11
Pennut kävivät
tänään
eläinlääkärin tarkastuksessa.
Kaikki olivat erittäin reippaita ja saivat kehuja
eläinlääkäriltä.
Eläinlääkärin
todistus
21.11.2007
Starsky Dream Of Trick "Minja"
koira
Bordercollie
naaras
synt.23.11.04
RekNro FIN11757/05
Olen tänään tarkastanut
yllämainitun bordercollienartun 15.10.2007 syntyneet kolme
urospentua ja kolme narttupentua. Tarkastuksessa pennuille tehtiin
perusteellinen kliininen tutkimus, johon sisältyi mm. purennan
ja navan tarkastus, sekä sydämen ja
hengitysäänten kuuntelu.
Pennut olivat normaalisti kehittyneitä, pirteitä ja
terveita ja niiden liikkuminen tarkastushetkellä oli
normaalia. Yhdellä urospennulla (Anwar) on voimakas
yläpurenta, joka voi jossain määrin
tasoittua kasvun myötä. En havainnut pennuissa muita
merkkejä synnynnäisistä
epämuodostumista tai
kehityshäiriöistä. Kaikkien urospentujen
kivekset olivat tarkastushetkellä tunnettavissa.
Nina Vilén
Eläinlääkäri Nro 1803
16.11
Vekin ja Moan pentue näki
päivänvalon eilen, 3 narttua ja 1 uros. Pentue on
kennel Nice Tryn.
Minjan ja Vekin pennut ovat reippaita ja
pääsevätkin aina ruuan jälkeen ulos
tekemään jätöksensä.
Vilkkaita ja rohkeita pentusia, joissa on varmasti potkua!
3.11
Kaikki pennut ovat ylittäneet 1 kg painon ja
voivat mainiosti.
Vekille on tulossa toinen pentue kennel Nice Trylle, odotetaan
syntyväksi viikolla 46..
Kesä/syksy 2008 Vekille on mahdollisesti tulossa
vielä yksi pentue. Näiden lisäksi Veki ei
ole toistaiseksi käytettävissä jalostukseen.
|
| Lokakuu |
28.10
Pennut täyttävät
tänään kokonaista kaksi viikkoa! Kaikki
voivat hienosti ja pentulaatikko on täynnä vaappuvia
pentuja. Johan sieltä olisi porukka jo uloskin tulossa.
Minjalla on riittänyt maitoa hyvin ja hoitaa pennut hienosti.
15.10
Pennut ovat syntyneet! Minja synnytti 6
elinvoimaista pentua puolen päivän aikaan. 3 urosta
ja 3 narttua, kaikki mustavalkoisia
väriltään.
5.10
Minja muutti meille viimeisiksi
kantoviikoiksi. Se on sopeutunut erinomaisesti ja vetäytyy
halutessaan pentulaatikkoon lepäilemään.
Maha tuntuu paisuvan silmissä ja painoa onkin tullut kolmasosa
lisää! Pentujen liikkeet tuntuvat voimakkaasti, oikea
rymyjengi kasvamassa. Lenkit mennään jo Minjan
ehdoilla, koska se ei mahansa kanssa ole kamalan innokas
enää liikkumaan. Ruoka maistuu vielä hyvin
ja lämpöä seuraillaan.
|
| Syyskuu |
14.9 Ultra Minjalla näkyi ultrassa
ihan reipas määrä
sikiöitä. Nyt siis odotellaan... :)
8.9
Agility Varkaus Vekin agilityuran aloitus. Perusradalta 20
ja hyppyradalta 5, sij.3. Hyppiksellä ihanneaika alittui
n.20s, eli ei siellä hiipien menty.
Nitan
kanssa on käyty hieman paimentelemassa
|
| Elokuu |
25.-26.8 Seppo Hurstin koulutuksessa Vekin
kanssa.
22.8
BH koe Nita ja Veki (Vekin kolmas yritys,
ensimmäinen Birgitan kanssa)
läpäisivät tänään
molemmat BH kokeen.
18.8
Nokian näyttely Nitalle NUO-ERI1,
PN1, SERT, VSP
17.8
Minjan astutus Bossella ei onnistunut,
kiitokset Johannalle ja Sirpalle yhteistyöstä! Pentue
on tulossa varaurokselle, Vekille.
4.8
Toko-koe Lapua Nitalle ALO1, 170,5p
1.8
Toko-koe Elimäki Nitalle ALO1, 189,5p, KP sij.2/15
|
| Heinäkuu |
30.7 Minja aloitti juoksun, pentue
suunnitteilla.
15.7
Kokkolan KV näyttelyssä Veki
VAL ERI4 ja Nita NUO ERI2
14.7
SBCAK:n erikoisnäyttely Kokkolassa
Veki oli valioluokan neljäs ERI:llä ja Nita junnujen
toinen ERI:llä.
Kesälomailua
pohjosessa... Nita aloitti juoksun, eli
erikoisnäyttelyssä ollaan sitten tuoksuvina
liikenteessä.
|
| Kesäkuu |
18.6 Evi siirtyi vehreämmille
niityille, missä on taas askel keveä.
10.6
Jämsänkosken näyttely
Veki sai VAL ERI1, PU1 ja VSP, Nitalle EH, JUK3
9.6
Toko-koe Pihtipudas Vekille VOI1 ja
samalla TK3!
2.6
TNS-tulokset Veki ja Minja ovat molemmat
TNS-terveitä/vapaita.
|
| Toukokuu |
27.5 Toko-koe Keuruu Vekille VOI1
26.5
Toko-koe Jyväskylä Vekille
VOI2, luokkavoitto.
21.5
Lonkkatulokset Nitan lonkkatulokset saapuivat.
Terve neiti, eli lonkat A-A ja kyynäret 0-0.
17.5
Toko-koe Lappeenranta Vekille VOI2, 230,5p.
12.5
Verinäyte Veki ja Minja testataan
TNS-geenin kantajuuden varalta.
12.5
Luonnetesti Minjan luonnetesti 170p,
laukauskokematon, hyväksytty!
TNS
Nita todettu TNS-kantajaksi.
7.5
Kennelnimi Kennelnimi Vuohitallin on nyt
hyväksytty!
6.5
Leppävirran näyttely Veki AVO ERI1, PU1,
SERT, ROP -> FIN MVA. Minjalle AVO ERI4. Tuomarina Javier
Sanchez.
5.5
Toko-koe Sysmä Veki VOI2, 231p, sij. 2/6.
|
| Huhtikuu |
28.4
Toko-koe Varkaus Veki VOI1 (>oikeus
osallistua erikoisvoittajaluokkaan), 286,5p, KP ja luokkavoitto. Minja
AVO1, 185p, KP ja luokkavoitto sekä TK2!
14.4
Toko-koe Pieksämäki Minja AVO2, 151p
sij.5/10.
8.4
Lappeenrannan näyttely Veki (AVO ERI, PU2) ja Nita
(JUN ERI) sekä Minja (AVO-EH). Tuomarina Hassi Assenmacher.
|
| Maaliskuu |
Veki ja Birgitta valittiin LAUKAn seuran vuoden TOKO-koirakoksi 2006.
17.3
Toko-koe Pieksämäki Minja
AVO1, 167p, luokkavoitto.
4.3
Valjakkohiihtokilpailu Vaajakoski Veki
kilpaili Annin Niemisen kanssa. Veki ja Anni ovat siis Keski-Suomen
Palveluskoirayhdistyksen (tytöt 16v tai alle) piirimestareita!
Onnea kovasti!
|
| Helmikuu |
24.2 Tuusniemen näyttely Veki (AVO EH3) ja Nita
(JUN ERI1, PN3, VA-SERT) sekä Minja (AVO EH). Tuomarina Jaana
Hartus.
17.2
Toko-koe Pieksämäki Minja AVO3, 135p
sij.3/3.
11.2
Toko-koe Hankasalmi Minja AVO1 (>oikeus
osallistua voittajaluokkaan), 176,5p sij.2/8.
|
| Tammikuu |
27.1 Möllitoko Nitalle ALO-luokasta
1.palkinto, Minjalle AVO:sta 1.palkinto ja Veki jäi VOI
luokassa ilman tulosta (kaikkia liikkeitä ei suoritettu).
27.1
Silmäpeilaus Vekin ja Minjan silmät
todettiin terveiksi, samoin polvet.
6.1
Kajaani-KV näyttely Veki (AVO ERI),
Nita (JUN EH) ja Minja (AVO-EH) Kajaanin näyttelyssä,
tuomarin Karina LeMare. |
|